Kisareissuna Latvia-Viro

Scandinavia-cup jatkui viime viikon loppupuolella Baltian suunnalla. Kovin olivat paikalliset nietokset matalia, eli eipä ole sielläkään maisemissa hirveästi lunta talven mittaan satanut. Mutta ladut olivat kunnossa ja tykkilumi puhdasta..

Kisareissu alkoi Latviasta, jossa kisattiin torstaina vapaan sprintit iltakisana. Sieltä oli siirtyminen välipäivän aikana Viron Mammasteen, jossa viikonloppuna olivat vuorossa normaalimatkan startit; lauantaina 5km vapaalla ja sunnuntaina 15km pertsalla. Mammasten ladut olivat aika loivapiirteiset, ja rata sisälsi tasaisia alueita sekä muutamia pienen näppäriä nousuja. Vapaan kisa oli mukavaa menoa, ja sijoitukseni oli 10.

Latvia tuli tällä reissulla tutuksi ensimäistä kertaa, mutta Virosta on aiemmilta vuosilta varsin mukavia urheilumuistoja. :) Muistaakseni oli vuosi 2003, kun eestinmaalla olivat suunnistuksen nuorten MM-kisat. Niistä kisoista saalistimme tyttötriona viestimestaruuden. Mieleenpainuvinta taisi tuolloin olla erään joen ylitys omalla osuudellani. En tosiaan ehtinyt paljon pohtia uimataitojani.. tai sitä että olisikohan sittenkin ollut viisaampi kiertää läheisen sillan kautta.. niin tai olisiko kellukkeille ollutkin tarvetta.. ;)                                                                

Pölvan maisemat ovat nyt siispä tulleet tutuksi sekä kesä- että talvikelissä, sillä Mammaste sijaitsee aivan siinä lähellä..

 
Kotisivujen toteutus: Agileus Software