Projektina selkä kuntoon, kyllä kiitos!

Hiihdon kisakausi alkaa kuukauden kuluttua, joten nyt vihdoin niputan pintaraapaisulla kokemuksia tästä selän kuntoutusprojektista ja edistysaskeleiden kasasta. Kuntoutus tuli arjessa varsin tutuksi, joten ehtihän siinä kertyä tiettyjä omia toimintatapoja kropan liikkuvuuden palauttamiseen ja eteenpäin suuntaamiseen.

Voi jos kuntouttamiseen(kin) olisi niitä varmoja vastauksia tai oikoteitä, mutta ei. Niinpä tämäkin projekti on edennyt omista lähtökohdistaan ja omaa tahtiaan; ottanut aikansa ja vaatinut itkunsa, toisaalta antanut isoja iloja kuntoutumisen edistyessä ja vähitellen jopa `niitä toisia mahdollisuuksia` tulla ja mennä suuntaan jos toiseen, vauhdilla tai ekstravauhdilla. Tuossa kaikessa on toki mietityttänyt, missä määrin aika korjaisi selkää? Kuinka suhtautua kipuärähtelyihin? Millaista liikuntaa kokeilisin, milloin?

Kokemuksena tämä on ollut ensimmäinen iso ja aikaa vievä terveysprojektini. Halu palauttaa selkä mahdollisimman toimintakykyiseksi on ollut toive ja tavoite, joka alusta lähtien meni pitkälti kaikessa tekemisessä ensisijalle. Ja ainakin se lääkärin määräämän sairasloman mitta oli vain olematon palanen koko sopassa! No, kuntoutuksen hyvin edistyessä säännöllinen treenaaminen tuli taas kuvioihin, osaltaan selän olotilaa parantaakseenkin. Kuulostaa helpolta toteutukselta, vaan helpointa tässä on tainnut olla lähinnä se, että arkikiireet suuntaa ja toiseen kaikkosivat tuon leikkauspöydän myötä.

Kuntoutuksen aloitin sairaalasta kotiin lähtiessä saamallani ”yksinkertaisella” ohjeella: liiku ja lisää kuormitusta omien tuntemusten ja sietokyvyn mukaan. Siinähän sitten tasapainoilinkin. Pitkäjänteisyys yhdistettynä kiputuntemuksiin oli aika ajoin jopa turhauttavaa. Buranapurkkia pyrin kuitenkin välttelemään, miltä pohjalta rajoitin alussa liikkumisen laatua ja määrää. Uskallus kyetä kokeilemaan jotakin liikkumismuotoa oli suurempi tavoite itsessään kuin treeniliikemäärä tai -aika. Vähästä tuli todella paljon iloa!

Mielekkäitä liikkumiskeinoja on pohdittu ja sovellettu aina siihen hetkeen ja oloon toimivimmiksi. Olen hakenut monipuolisuutta, yrittänyt tehdä löytöjä, kokeilla, pyrkiä säännöllisyyteenkin. Olla itse aktiivinen yrittämään ja vaikeimpina päivinä aktivoitua toisten rohkaisuista. Joskushan tullutkin äräyttäneeksi selän, mutta toisaalta koittanut ymmärtää ns. ”selän tervettä lihaskipuilua”. Joskus avuksi oli ekstralepo, joskus taas totaalilevon sijaan kevyt liikkuminen; molempia näitä soveltaen niin hyvään kuin huonompaankin tuntemukseen.  No, toimiviksi liikuntalöydöiksi koin mm. liikkumisen pehmeällä, kuten maastossa sauvakävellen, keskivartalokuntopiirit ja pyöräilyn, jonka mainitsen, koska pyörä ei ole koskaan kuulunut omimpiin treenimuotoihin. Vastaavasti mm. kova asfalttitie oli pitkään aikaa sieltä välteltävästä äärilaidasta, samoin loikkaaminen.

Vaan mikä onkaan ollut huomattavin apuni kuntoutumisen edistymiseen? Sehän on ollut perhe, jolta saamani tuki on ollut aivan sanattoman suurta. Onnea on ollut tuntea perheen tuki kaikissa niissä alkukuukausien horjuvissa kävelyaskelissa, samoin saada vetoapua selän pystyssä pysymiseen ja voimaa suunnata eteenpäin. No, melkoisena yleisapuna mainitsen myös ”toimintaterapeuttini” koiran, jonka innoittamana tuli tehdyksi eräs jos toinenkin happihyppely, aluksi postilaatikolle ja vähitellen myös metsään.. :)

Jossain vaiheessa kesäkautta havahduin yllättäen siihen, että aika oli tehnyt tehtäväänsä ja kuntoutus loiventunut ylläpitävään selkähuoltoon. Ehkä juuri sellaiseen, joka on ihan kaikkien arkivelvollisuutta. Tällä hetkellä monipuolinen ja säännöllinen treenaaminen vaan huoltaa selkää ja selkähän aivan kaipaa aktiivisuutta päivään. Rullahiihtoa, juoksua, sauvarinnettä, salitreeniä… Yllätys todella jo on, jos selkä-ärähtelyä vielä jostain aiheutuu. Marraskuu toki näyttää, tuleeko hiihtopainotteiseen treenin myötä tarve johonkin erilaiseen ekstrahuoltoon. Mielenkiinnolla kuitenkin tunnen, kuinka jo hyvä selkä voi muuttua yhäkin vaan paremmaksi.

Kilpahiihtäjän näkökulmasta kuukaudet ovat olleet jonkinlaista tahkoamista aikaa vastaan, sillä vuoden aloitus kahdella totaalisella off-kuukaudella kisa- ja treeniajatuksista ei ole ehkä lähelläkään optimia. Vaan onhan mieli näille tuleville kisabaanoille ollut, sillä kilpauralleni sain jatkoaikaa. Ehkäpä myöhemmin puran tarkemmin juuri kilpaurheilullisesta näkökulmasta tätä selkäprojektia vaikutuksineen, tai sitten en. Syvällähän se puukko joka tapauksessa kävi.

Mutta mikä kaikkein tärkeintä, selkä on taas terve, mukana menossa, pysyy pystyssä ja taipuu pyöreästikin! Great!!

Lokakuisiin huoltamisiin!

 
Kotisivujen toteutus: Agileus Software