Haastamisen helppoudella kisakauteen

Viikon päästä alkaa kisakausi Vuokatin Suomen Cupin myötä. Pitkähän on kesä ollut, joten juurikin sopivalla fiiliksellä vaihdan kisavaihteelle. Saan suksia suon sijaan ladulle ja potkia käpyjen tilalla jääkokkareita.. Ja ehtiihän tuossa, pitkä on aluillaan oleva latukausi aina huhtikuulle asti.

”Tähän ikään” mennessä on takana jo monenlaisia lähtöjä kisakauteen ja tuloksellisesti vaihtelevia kisakausia, niin olkoot suunta nyt siis kohti yhtä sellaista, yhtä ikimuistoista. Tavallaan tämä kulunut treenikesä toteutui suhteessa 95:5, ja saa siispä todella arvoisensa tähden.


Käytännössä kesätreenistä 95 % meni just ok, kun tekeminen toteutui suunniteltujen jaksotusten mukaisesti, taustaresurssit ja järjestelymahdollisuudet huomioiden. Siitä muuten vierähti jo ainakin nuo juuri kuluneet kaksi vuotta aikaa, kun viime kerran tuli yhtä yhtäjaksoinen treenikausi aina toukokuun alusta tänne kisakauden kynnykselle. Vastaavasti tuon loput 5 % haluan suosiolla jättää kaikelle (turhanpäiväiselle) selittelylle ja spekuloinnille, niistähän se kilpaurheilun viimeinen suola kait tulee ja niitähän niitä ilmassa lentelee. ;)


Ainahan treenikuviot olisin voinut tehdä paremmin, tehokkaammin, tuottoisammin jne... Ehkä tuosta prosenttilukemasta osa on ollut jopa ihan vaan tyhjänpäiväistä auringossa hengailua. Ja sitä rataa.


Kauden eka tavoite siis onnistui, toinen ja seuraava tavoite tästä eteenpäin olkoot kiitettävä tulostaso suksilla. Mikä ilahduttavinta, onhan tämänhetkisestä lähtökohdasta vaan äärimmäisen helppoa ja mieluista lähteä haastamaan kilpakumppaneita.


Ainakaan nyt en ole jo lähtöviivalla viime talven tavoin täyslaidallisesti altavastaaja ja vain itseni haastaja, joka tuolloin koki onnistumisen iloa jo maaliin pääsemisestä. Joten näillä valmiuksilla talveen!


It´s not yet a gameover. :)


Livignossa Heinä- Elokuu 2015


Lumi virtasi vetenä ja viilensi hellettä.


Tänne olen nyt päätynyt: Levi 2015
 
Kotisivujen toteutus: Agileus Software